4.2.2016

Kasvikset koko kansan huulilla

Nuhevima-projektin kevätkaudet on suunniteltu sisältämään syksyn toimenpiteiden ja seurantakyselyn aineistojen purkamista, viestintää ja tulevien aktiviteettien suunnittelua. Näissä merkeissä vuosi onkin myös käynnistynyt.

Ilahduttavaa on kuitenkin ollut lisääntynyt julkinen keskustelu kasvisten syönnistä, ja kasvisvoittoisen ruokavalion niin terveys- kuin ympäristövaikutuksista. Satokausikalenteri nosti muutamien kasvisten menekin päivittäistavarakaupoissa aivan uusiin myyntilukemiin ja ruokablogaajien postaukset pullistelevat herkullisia talvipäivien herkkuja - kasviksista!

Kouluruokailusta on ollut myös runsaasti keskustelua mediassa. Minkälaista, millä hinnalla ja missä tuotettua ruokaa kouluissamme syödään. Projektimme ei suoraan ota kantaa siihen, mutta toivomme, että tulevaisuudessa nuoret saisivat maistuvaa ja toivottua ruokaa kouluissa, osaisivat tehdä sitä myös itse kotona ja nauttisivat siitä yhdessä toisten kanssa! Ei ihan mahdoton toive, eihän?